sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

U.S. Open oli Martin Kaymmerin näytöstä alusta loppuun.


image

Voitto oli yksi ylivoimaisimmista U.S. Openin historiassa.

Saksan Martin Kaymer hallitsi U.S. Openin näytöstyyliin ensimmäisestä päivästä viimeiseen saakka. Hän löi toiseksi ja kolmanneksi tulleen USAn Rickie Fowlerin ja Erik Comptonin peräti 8 lyönnin erolla.

image

Kaymer pelasi kaksi ensimmäistä kierrosta tulokseen 65 (-5) ja otti selvän johdon johtaen toisena ollutta Todd Brendonia 6 lyönnillä ja kolmanetena ollutta Brandt Snedekeriä 7 lyyönnillä.

Openin kenttä Pinehurst oli todella vaikea jota kuvaa tulossatokin. Tuloslistalla T4 alkaen kokonaistulos alko + –merkkisenä (+1). Kuusinkertainen U.S. Openin kakkonen Phil Mickelsonin sijoitus oli T28 ja tulos +7. Cutista selvisi kaikkiaan 67 pelaajaa. Viimeisimmän 67. Toru Taniguchin saldo oli +29. T60 joukon saldona +17 ja T63:n +18.

image

Kuvassa Kaymer puttaamassa viimeisenä päivänä reiällä 18.


Kaymer on tällä hetkellä elämänsä vireessä. Hän voitti vain kuukausi sitten ns. viidenneksi sanotun majorin – The Playersin – ja nousee vauhdilla ylöspäin maailmanlistalla. Vielä tänään Openin sijoitus ei näy rankingissä, mutta Kaymer nousee useita sijoja sijalta 29 ennen Openia.

Tämän vuoden U.S. Open ei ollut Phil Mickelsonin kisa.

Phil Mickelsonilla (T28) puttien pudottaminen oli vaikeaa. Kuusikertainen U.S. Openin kakkonen ei tänä vuonna hätyytellyt kärkisijoja missään vaiheessa (70-73-72-72), vaikka pelasi tasaisesti tällä erittäin vaikealla kentällä. Golf Channelin otsikko ‘Phil Mickelson tried too hard’ ( P. M. yritti liikaa) kuvaa ehkä oikein hänen otteitaan. Mickelsonin vastautasi tähän kommenttiin: ‘I believe I’ll have more chances’. Minulle tulee vielä uusia mahdollisuuksia.

*****************

Ks. sivun vasemmalla videoita U.S. Openista - 'ESPN videoita' ja 'Golf Channelin Morning Drive'.
Ks. myös tekstit:
Martin Kaymer voitti Playersin.


http://www.golfdraivi.fi/p/blog-page_28.html



0 kommenttia:

Lähetä kommentti