Martin Kaymer voitti Playersin aimo annoksella onnea viimeisillä väylillä.
The Players Championship 3. ja 4. päivä
Välillä näytti, että Kaymer vie helpon voiton, mutta sitten luonnon voimat pistivät sormensa peliin.
Players oli erittäin tiukka ja mielenkiintoinen kilpailu, vaikka Martin Kaymer pitikin johtopaikkaa hallussaan koko kisan alusta loppuun saakka. Hän johti viimeisenä päivänä 11 reiän jälkeen 4 lyönnillä ja 13 reiän jälkeen hänen johtonsa toisena olevaan Jim Furykiin oli vielä kolme lyöntiä. Sitten peliin tuli mukaan tuo kuuluisa pitkä kahvitauko. Ukonilma ja sade keskeyttivät kisan muutamaksi tunniksi ja Kaymerin hyvä flow-tila näytti kadonneen
“Up and down at 17, and up and down at 18, Martin Kaymer has won The Players”.
Näillä sanoilla veti yhteen Kaymerin maaliintuloa Golf Channelin kommentaattori. Kaymerin heikko hetki alkoi jo tuon katkoksen jälkeen 16. väylän griinin ympärillä jossa hän hääri kuin maakuntatason golfari. Furyk hengitti jo niskaan, vaikka oli oman osuutensa päättänyt.
Kaikki alkoi siitä kun Kaymer löi putterilla vaikean lyönnin griinin ulkoa ja pitkä putti ylämäen kautta griinille jäi 1/3 vajaaksi ja jatkoputtikin metrin vajaaksi. Tuloksena oli tuplabogey! Eroa oli sen jälkeen vain yksi lyönti toiseksi nousseeseen Jim Furykiin. Golf Channelin selostajat eivät olleet ainoat jotka ihmettelivät tässä tilanteessa Kaymerin mailavalintaa.
Golf Channel otsikoin: “Dark might: Kaymer wins Players in darkness.” Ilma oli kisan ratkaisuhetkillä synkkää ja sateista, mutta …
Sitten oli vuorossa väylä 17 ja helpolta näyttävä 110 m johon Kaymer valitsi gap wedgen (GW/AW). Lyöntiin tuli voimakas kierre vasemmalle ja huh ! Onni oli mukana eikä pallo karannut veteen. Voitto ei valunut tätä kautta käsistä.
Kuvat kertovat kuinka hiuskarvan varassa oli Martin Kaymerin voitto tämän vuoden Playersissä. Video lyönnistä on nähtävissä tästä.
Näin lähelle vettä pallo vieri, mutta pysähtyi raffille. Taisi Jim Furykillä sydän pompahtaa, koska, jos pallo olisi pudonnut veteen, olisi Furyk voittanut. Toisaalta tasatulokseen ja uusintaan olisi riittänyt Furykin oma 2 m putti 18. väylällä.
Raffilta Kaymer chippasi pallon noin 6 m päähän lipusta ja puttasi siitä parin.
Viimeinen väylä oli taistelua alusta loppuun saakka sekin, mutta Kaymer selvitti sen ja voitto oli hänen. Jim Furyk jäi kuin jäikin lyönnin päähän.
Kaymer voitti äitienpäivänä ja oman äidin muisto palasi hänen mieleensä voimakkaana.
Martin omisti voiton jälleen 2008 ihosyöpään kuolleelle rakkaalle äidilleen Rinalle Kaymerille voittaessaan Playersin juuri äitienpäivänä. Hänen kaksi vuotta nuorempi veljensä Philip oli aamulla lähettänyt viestin heidän äidistään. “I got a really, really nice text message this morning from my brother,” Martin Kaymer said, “which was very emotional.” Eli suomeksi: Sain todella, todella hienon tekstiviestin tänä aamuna veljeltäni. Se oli hyvin tunteellinen, sanoi Martin Kaymer. Lähde: Golf Channel.
Kisan viimeisenä päivänä nähtiin huikeita nousuja.
Jim Furyk nousi viimeisen päivän pelillään 10 sijaa ylöspäin ja nousi toiseksi. Espanjan kokenut kehäkettu Sergia Garcia korjasi asetelmiaan ja nousi kolme pykälää ja päätyi kolmanneksi.
Tuttuja ja maailmanlista kärkipään nimiä on top10:ssä useampiakin: Justin Rose, Rory McIlroy, Lee Westwood ja Francesco Molonari. Nuori USA:n Jordan Spieth jaksoi Kaymerin tahdissa toisena kolme ensimmäistä päivää ja vielä reilut 2/3 viimeisestä päivästä, mutta putosi lopulta neljänneksi (T4). Kovimmasta päivän noususta ja tuloksesta 65 lyöntiä vastasi USA:n Jimmy Walker, joka nousi 26 sijaa sijalle T6. Pohjois-Irlannin Rory McIlroy teki tuloksellaan 66 lyöntiä rajun nousun hänkin ja nousi 22 sijaa ylöspäin sijalle T6.
Playersin voittaja Kaymer nousee maailmanlistalla sijalta 61 sijalle 28. Kaymer piti maailmanlistan ykköspaikkaa 8 viikkoa vuonna 2011 ja oli viime vuoden lopussa sijalla 39. Playersin kakkonen Jim Fury nousee sijalle 12. Kolmas Sergia Garcia sijalle 7 ja nelonen Jordan Spieth putoaa 8:nneksi nykyiseltä 7. sijalta. Justin Rose nousee yhden pyklän sijalle 9. Samoin Rory McIlroy sijalle 10.
Adam Scottista tullee maailmanlista ykkönen tämän viikon Byron Nelson Chapionshipissä kävi hänen siinä kisassa miten tahansa. Scott oli Playerissä vasta sijalla T38, mutta se nosti hänen niin lähelle Tiger Woodia, että näin tullee mitä todennäköisimmin käymään.
Kolmas päivä nosti Jordan Spiethin Martin Kaymerin rinnalle.Taistelu voitosta tiivistyy. Kaymer ja Spieth säilyttäneet asemansa.
Saksan Martin Kaymer on pitänyt alusta saakka johtoasemaa The Playersissä, mutta nyt rinnalle nousi nuori jenkki Jordan Spieth. Kilpailu voitosta käy kiivaana a kolmen lyönnin takaa-ajoasemassa seuraavat Espanjan Sergio Garcia, Australialaiset John Senden ja Matt Jones. Takaa voi hyvinkin nousta yllättäjä, koska marginaalit eivät ole vielä liian suuria monelle muullekaan. Sunnuntai tulee olemaan todella mielenkiintoinen.
Nuori vasta 23-vuotias Jordan Spieth, maailmanlista 7., on jatkanut vahvoja otteitaan koko turnauksen kolme kierrosta ja nousi Martin Kaymerin rinnalle tuloksella 12 alle parin. Huonommin kävi toiselle nuorukaiselle 24-vuotiaalle Russel Henleylle, joka putosi sijalta 3 peräti sijalle T52. Pudotusta tuli 49 sijaa tuloksella 80 lyöntiä ja tuloskortissa oli yhden birdien ja 9 parin lisäksi 7 bogia ja 1 tuplabogi. Henley aloitti kisan tuloksella 65 ja jatkoi siitä toisena päivänä tuloksella 71.
Kaymerin päivän tulos oli 72 lyöntiä ja Spiethin lyöntiä paremmin. Spiethin chippi oli loistavaa kuten aikaisempina päivinäkin. Kaymerin chippi ja putti ei loistanut edellisen päivän tavalla ja hänellä oli vähemmän birdie-tilaisuuksia. Molemmat olivat välillä kuten Jordan Spieth sanoi omasta pelistään: “.. it was very different…I was all over the places”. Peli oli hyvin erilaista tänään ja oli vähä joka paikassa. Hän jatkoi myös, että, jos hän haluaa voittaa sunnuntaina, hänen on onnistuttava avauksissaan paremmin kuin tänään ja päästävä yrittämään birdieita useammin.
Mitään ei ole lyöty kansiin vielä. Kuten Golf Channelin kommentaattori X totesi: “golf changes in 24 hours”. Eli sanoma oli: golfissa tapahtuu paljon 24 tunnissa ja huomenna voi olla aivan toisenlaiset uutisotsikot.
Martin Kaymer johdossa kahden kierroksen jälkeen The Playersissä
*******
The Players Championship 1. ja 2. päivä
Nuorten pelaajien tahdissa kaksi ensimmäistä kierrosta
Nuorten pelaajien tahdissa kaksi ensimmäistä kierrosta
Tämänvuotinen The Players Championship
käynnistyi torstaina nuorten rynnistäessä kärkisijoilla. Kisaa on
johtanut ensimmäisestä päivästä alkaen 29-vuotias saksalainen Martin Kaymer, joka sivusi TPC Sawgrassin Stadium Course kentän kenttäennätystä 63 lyöntiä ensimmäisenä päivänä. Vain kolme pelaajaa on tehnyt tämän tuloksen kisan historiassa aikaisemmin.
Kaymer
missasi ensimmäisellä kierroksella vain kaksi väylää ja hän pääsi
puttaamaan birdieä peräti 17 viheriöllä!!! Hän teki 4 peräkkäistä
birdietä. Toisena päivänä vain putti oli huipputasolla ja tuloksena oli
kohtuullinen 69 lyöntiä ja kilpailu tiivistyi. Niskaan hengittää nuori jenkkikaksikko ja vain yhden lyönnin päässä seuraa vasta 23-vuotias Jordan Spieth ja kolmantena neljä lyöntiä jäljessä oleva 24-vuotias
Russell Henley. Heitä seuraa 6 lyönnin päässä eurooppalainen kolmikko Espanjan Sergio Garcian johdolla.
Phil Mickelson,
vuoden 2007 Playersin voittaja, ei selvinnyt cutista, vaan putosi
niukasti jatkosta tuloksella +1. Samoin kävi Keegan Bradleylle ja Hunter
Mahanille ja Lucas Gloverille. Thaimaan Thonghai Jaide putosi
tuloksella +2, Tanskan Thomas Björn putosi tuloksella +5, ja vuoden
2010 British Openin voittaja Etelä-Afrikan Louis Oosthuzen tuloksella
+8.
The Players Championshipin voitto on yksi PGA Tourin halutuimmista titteleistä. The Playersiä
tituleerataan myös viidenneksi majoriksi ja se eroaa Mastersin ohella
muista suurista kilpailuista, koska se pelataan joka vuosi samalla
kentällä. Näin on tehty yhtäjaksoisesti vuodesta 1982 lähtien.
Kilpailua on pelattu vuodesta 1974 lähtien. Ensimmäisen kisan voitti kaikkien aikojen golfari ja 18 majorin voittaja Jack Nicklaus. Alussa kilpailun nimi oli Tournament Players Championship,
joka oli käytössä vuoteen 1987 saakka. Ensimmäinen kisa pelattiin
Atlantan Country Clubilla. Myöhemmin Colonial Country Clubilla
Teksasissa. Sitten Floridan Ft. Lauderdalessa josta se siirtyi Ponte
Verda Beachiin Floridassa. Viimemainittu kenttä on jo hyvin lähellä
nykyistä.
Jack Nicklaus on ainoana voittanut tämän kisan kolmesti: vuosina 1974, 1976 ja –1978. Neljä
pelaajaa on voittanut tittelin kahdesti: Hal Sutton 1983 ja 2000), Fred
Couples 1984 ja 1996), Steve Elkington 1991 ja 1997 ja Tiger Woods 2001 ja 2013. Kisan viime vuoden voittaja Tiger Woods ei päässyt puolustamaan titteliä tänä vuonna selkäleikkauksen takia.
Palyersin palkintopotti on golfin suurin
The
Players, kuten lyhennetty nimi kuuluu, eroaa muista suurista golf
kilpailuista myös siinä, että kisassa jaettava palkintopotti on suurin
yksittäisessä kisassa jaettava potti. Tänä vuonna se on huimat 10 miljoonaa dollaria, josta voittaja kuittaa 1,8 miljoonaa dollaria.
Kuvia The Players Championshipistä 2014
Golf Channelin selostus ja analyysi kaikista golfkilpailuista on perusteellista ja näyttävää. Kuvassa kolmikko työssään The Playersissä.
Sawgrassin puitteet ovat kakin puolin The Playersin tasoiset, kuten kuva osoittaa.
Kuvassa TPC Sawgrassin kuuluisa väylä 17 ja lyömässä Martin Kaymer.
Alemmassa kuvassa Jordan Spieth valmistautumassa lyöntiinsä väylällä 14.
Phil
Mickelson tunnetaan yhtenä maaiman parhaista lähipelin taitajista.
Tässä pallo on joutunut metsään josta seuraava lyöti vie sen bunkkeriin.
Kuva kuvastaa hyvin Mickelsonin peliä tämän vuoden Playersissä. Tosin
hän on pudonnut cutista tänä vuonna jo kaksi kertaa aiemmin ja
peräkkäisissä kisoissa kahdesti.
Kuvassa Jordan Spieth lyö pallon väyläbunkkerista 110 m:stä lipulle 50 sm päähän.
Lipun paikka ei perinteisesti ole ollut kaikkein helpoimmassa paikassa viheriöllä, kuten alakuvastakin näkyy.
TPC
Sawgrassin ja Playersin vaikeus muodostuu paljolti vesihasardeista
vaikeiden viheriöiden ohella. Vettä riittää joka puolella runsaasti,
kuten kuvasta käy ilmi.
Katso myös
ja Golf Channelin videot
Golf tarjosi taas jännitysnäytelmää kerrakseen. Kiitos hyvästä artikkelista!
VastaaPoista