tiistai 26. elokuuta 2014

Lasten kilpagolf huipulla on totista puuhaa. Parhaat kilpailevat vuosittain MM-tittelistä. Nuorin sarja on 6-vuotiaat ja sitä nuoremmat!

Moni muistaa Anna Kournikovan tenniksestä, mutta lähivuosina moni saattaa muistaa hänen pikkuveljensä Allanin golfista?

image
Leevi-Luukkaan screwdriver-svingi.
Moskovassa 1981 syntynyt ja nykyisin Floridassa asuva Anna Kournikova oli muutama vuosi sitten esillä mediassa viikoittain hyvien tennisotteidensa ansiosta. Hän voitti vuosituhannen vaihteessa kaksi Grand Slamia (Martina Hingisin parina) ja oli parhammillaan WTA-rankingissä kaksinpelissä 8:s (2000) ja nelinpelissä ykkönen (1999). Hänestä tuli ammattilainen jo 15-vuotiaana. Annan vanhemmat olivat huippu-urheilijoita, isä mestaripainija (PhD) ja äiti pikajuoksija, ja loivat siten hyvän ympäristön lasten urheiluharrastukselle.

Kournikova ei ole osallistunut vuoden 2003 jälkeen tenniksen ammattilaiskiertueelle (WTA). Hän pelaa vain näytösotteluita hyväntekeväisyystarkoituksessa silloin tällöin ja keskittyy nykyisin enemmän mallin töihin ja näyttelemiseen televisiosarjoissa. Hän on kihloissa espanjalaisen laulajalegendan Julio Inglesiaksen pojan Enrique Inglesiaksen kanssa. 

image
Anna Kournikova
Annan 9-vuotias pikkuveli Allan on jo nuoresta iästään huolimatta saavuttanut mainetta hänkin, mutta hän on niittänyt sitä golfissa. Hän on jo 3-kertainen maailmanmestari ja 3-kertainen Euroopan mestari ikäsarjoissa 6, 7 ja 8 peräkkäisiltä vuosilta 2011, 2012 ja 2013.

Allan kertoo aloittaneensa kilpagolfin 5-vuotiaana. “Kukaan perheessäni ei pelannut golfia. Minä muistan vain katselleeni sitä tv:stä ja kysyneeni äidiltäni voisinko pelata sitä. Harrastin kolmea lajia kun olin nuorempi: golfia, tennistä ja ratsastusta, mutta golf oli se joka oli hauskinta ja niin olen keskittynyt siihen”.

image
Allan Kournikova
Allan on näkyvästi esillä 2013 tehdyssä The Short Game (SXSW) dokumenttifilmissä joka esittelee golfin lapsilupauksia eri puolilta maapalloa. Ks. traileri videoasta YouTubessa. Koko dokumenttifilmi (100 min) on nähtävissä mm. Netflixin valikoimassa. Ks. myös Josh Greenbaumin lyhyt dokumenttivideo Allanista.


Yllä kuvassa parhaat kaverukset Alexa Pano ja Allan Kournikova keskustelemassa henkeviä. He asuvat lähellä toisiaan, pelaavat golfia, leikkivät paljon yhdessä ja pitävät toistensa seurasta siinä määrin, että muut kaverit vitsailevat heidän suhteestaan. Molemmat ovat 3-kertaisia maailmanmestareita samoilta vuosilta. Heistä todennäköisesti vielä kuullaan vuosien varrella.

Lasten kilpagolf on tullut jäädäkseen ja on levinnyt jo neljälle mantereelle. 

image

Vuonna 2001 perustettu U.S. Kids Golf Foundation on järjestö jonka tavoitteena on tarjota lapsille ja heidän perheilleen mahdollisuuksia ottaa osaa kilpagolfiin. Nykyisin järjestö hoitaa yli 800 paikallista, kansallista ja kansainvälistä lapsigolfin tapahtumaa.

USA:ssa järjestetään paikallisia (Local Tours) aloitteleville kilpailijoille ja osavaltioiden kutsukilpailuja (State Invitationals) sekä alueellisia mestaruuskilpailuja (Regional Championships) jota kautta voi edetä pelaamaan aina maailmanmestaruudesta. Maailmanmestaruuskilpailut (World Championship) pidetään vuosittain Pinehurstissa Pohjois-Carolinassa. Vuonna 2013 maailmanmestaruudesta kilpaili yli 1200 pelaajaa 40 eri maasta. Järjestö vastaa myös 13-18-vuotiaitten teinien (Teen World Championship) maailmanmestaruuskilpailujen järjestämisesta samalla paikkakunnalla.

Järjestö hoitaa myös 5-18-vuotiaitten Euroopan mestaruuskilpailujen (U.S. Kids Golf European Championship)  järjestämisestä. Nämä kilpailut pidetään vuosittain East Lothianissa Skotlannissa. Niissä kisailee vuosittain yli 500 pelaajaa 30 eri maasta.

Kansainväliset (U.S. Kids Golf International) kilpailut pidettiin ensimmäisen kerran 2008 Euroopan mestaruuskilpailuna. Sen jälkeen kansainvälisiä lasten turnauksia on pelattu lisäksi Malesiassa, Etelä-Afrikassa sekä Kanadassa.

Lasten ja nuorten suurimpien kilpailujen ikäsarjat näkyvät taulukosta. Teinien 13-18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut käydään eri aikaan kuin vastaavat nuorempien ikäluokkien MM-kilpailut ja niistä käytetään nimitystä Teen World Championship (teinien MM-kilpailut). 


Lasten (ei-teinien) maailmanmestaruusilpailuissa on lisäksi sarja jossa lapsi ja vanhempi pelaavat joukkueena.

Lasten kisoissa näkee enemmän tunnekirjoa ja dramatiikkaa kuin aikuisten kisoissa.

Josh Greenbaumin ohjaama dokumenttielokuva The Short Game kuvaa hyvin kuinka lapset ja heidän valmentajansa kokevat onnistumiset ja epäonnistumiset. Usein tämä valmentaja on lapsen isä joka toimii kisassa lapsen caddiena. Tämän vuoksi syvätkin tunnepurkaukset molemmin puolin ovat taattuja ja välillä peli näyttää unohtuvan.

Alla kuva vuoden 2012 maailmanmestaruuskisoista jossa tyttöjen 8-vuotiaiden sarjan voittaja katsoo kun caddie-isä pyllähtää selälleen kun birdie-putti menee tytöltä ohi.


Kisa jouduttiin keskeyttämään ensimmäisellä kierroksella kovan sateen vuoksi. Filippiinien Jed Dy myöhästyi jatkotiiltä minuutin - kiitos mukana olleen valmentaja-caddie isänsä - ja kisan tuomari joutui antamaan hänelle 10 lyönnin rangaistuksen. Kaveri teki kolmannella kirroksella koko kisojen kovimman tuloksen ja olisivoittanut oman sarjansa ilman tuota kovin kohtuuttomalta tuntuvaa rangaistusta. Sattui lisäksi koko kisan ujoimmalle kaverille joka isän mukaan inhoaa huomion keskipisteenä olemista.



Muuten, Jed on nyt 3-kertainen maailmanmestari sillä hän voitti kolmannen mestaruutensa tänä vuonna sarjassa 10-vuotiaat. Aikaisemmat mestaruudet tulivat vuosilta 2011 ja 2013.

Alla kuvia 2012 maailmanmestaruuskilpailuista.

Teksasin 8-vuotiaan Sky Suddburyn svinginäyte.


Etelä-Afrikan Zama Nxasana valmistautumassa svingiinsä.


Allan Kournikovan viimeinen putti menee sisään ja samalla toinen peräkkäinen maailmanmestaruus varmistuu.


Poikien 8-vuotiaiden sarjan yhteiskuva palkintojenjaon jälkeen.


Nuoret golfarit ehtivät olympialaisiin ennen aikuisia.

Nuorten olympiakisoissa Kiinan Najingissa (16-28.8.2014) kisailtiin golfissa kolmessa lajissa: 54 reiän lyöntipelissä tytöt ja pojat sekä 54 reiän joukkuesekapelissä (poika+tyttö). Joukkuepelissä pelattiin ensimmäisenä päivänä nelipeli (foursome), toisena nelipallo (four-ball) ja kolmantena päivänä lyöntipeli jossa kummankin pelaajan yhteenlaskettu lyöntimäärä on joukkueen tulos kolmannelta päivältä. Joukkuepelin kokonaistuloksissa laskettiin yhteen kaikkien kolmen päivän tulokset.

Kaikkiaan 32 poikaa ja 32 tyttöä pääsi olympialaisten golfiin ja tässä ryhmässä olivat myös Sandra Salonen ja Oliver Lindell Suomesta.


Lähteitä:

U.S. Kids Golf Foundationin nettisivut.

Ikäryhmät ja kentän pituudet eri ikä-/sukupuoliryhmissä ja kilpailumuodoissa.

U.S. Kids Golf Foundationin kilpailut

Tuloksia eri vuosilta World Championship ja World Cup 2002-2014.

Tuloksia lasten maailmanmestaruuskilpailuista 2014 - 6-12 v.

Tuloksia13-18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuista 2014.

Nuorten Olympiagolf 2014.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti