maanantai 14. huhtikuuta 2014

Masters 2014 ikäjakauma.



Tämän vuoden Masters oli ikärakenteeltaan yksi kaikkien aikojen monipuolisimmista. Nuorimmat pelaajat olivat 20-vuotiaat jaetulle kakkostilalle sijoittunut Jordan Spieth (USA) ja viimeisiltä kierroksilta pudonnut Matteo Manassero (Italia). Vanhimmat pelaajat olivat 8-kertainen major-voittaja 64-vuotias Tom Watson ja kaksinkertainen major-voittaja 62-vuotias Ben Crenshaw

Mastersin pelaajien top20-tulosluettelon keski-ikä oli 36,25 vuotta ja cutista selvinneiden keski-ikä 36,6 vuotta. Kaikkiaan mukaan selviytyi 11 ikäluokassa 50+. Pelaajia oli tulosluettelossa yhteensä 96 joten 11,5 % edusti tätä nimenomaista ikäluokkaa.



Tulosluettelossa 3/4 oli vähintään 30 vuotta täyttäneitä, 2/3 vähintään 35 vuotta ja 1/3 oli vähintään 40 vuotta täyttäneitä.


 

    Tiger Woods olisi nostanut keski-ikää jonkin verran, koska on 38-vuotias, mutta ei päässyt kilpailuun mukaan loukkaantumisen vuoksi.

    Mastersissa oli mukana myös muita yli 40-vuotiaita, joista suuri osa oli entisiä major-voittajia. Vanhimmat cutista selvinneet olivat 56-vuotias Sandy Lyle (T44), 55-vuotias Larry Mize (51), 51-vuotias Vijay Sing (T37), 48-vuotias Jose Maria Olazabal (T34), 47-vuotiasa Steve Sticker (T31), 45-vuotias Darren Clarke (T44), 44-vuotias Thongchai Jaidee (T37) ja 43-vuotias Mike Weir (T44). 

    Viimeisille kahdelle kierroksille eivät senioreista selvinneet 64-vuotias Tom Watson, 62-vuotias Ben Crenshaw, 60-vuotias Craig Stadler, 57-vuotias Mark O’Meara, 56-vuotias Ian Woosnam, 45-vuotias Ken Duke, 44-vuotias Ernie Els, 44-vuotias Angel Cabrera, 43-vuotias Phil Mickelson, 42-vuotias Y.E. Yang, 40-vuotias Boo Weekley ja 40-vuotias David Lynn.

    Mastersin tulosluetteloon päässeet nuorimmat pelaajat olivat 20-vuotias Jordan Spieth (T2), 24-vuotias Rory McIlroy (T8), 25-vuotias Thorbjörn Olesen (T44), 25-vuotias Rickie Fowler (T5) ja 25-vuotias Russell Henlay (T31). 

    Kahdelle viimeiselle kierrokselle ei nuorimmasta ikäluokasta selvinnyt 20-vuotias Matteo Manassero, 22-vuotias Hideki Matsuyama, 23-vuotias John Huh, 23-vuotias Derek Ernst, 23-vuotias Patrick Reed, eikä 24-vuotias Harris English.

    (Boldina aikaisemmin majoreita voittaneet. Suluissa 2014 sijoitus.)

    Väsähtivätkö senioripelaajat loppua kohden?
     
    Kentällä kuulee joskus puhuttavan, että iäkkäät huippupelaajat pelaavat seniorisarjassa, koska he eivät kestä enää neljän päivän rasittavia kiertueita, joita harvemmin pelataan Champions Tourilla tai European Senior Tourilla. Miten oli, näkyikö tämä asia mahdollisesti Mastersin tulosluettelossa.

    Alla top20-listalta otanta jossa on nuoremmista ikäluokasta parhaat ja kaikille neljälle kierrokselle selvinneet 50+ senioripelaajat. Sen mukaan 50-vuotias Jimenez paransi peliään kahdella viimeisenä päivinä kuin sika juoksua. Larry Mize taisi väsähtää, tai peli muutoin herpaantui, koska menetti hyvän otteensa täydellisesti. Bernhard Langer, joka pelaa aktiivisesti viikoittain Champions Tourilla, on edelleen täyttä rautaa myös fyysisen kestävyyden osalta ja paransi peliään kuin parhaina päivinään. Hänellä taisi olla päinvastoin käynnistymisvaikeuksia ensimmäisinä päivinä. Tuskin Bubba Watsonkaan väsähti 3. päivänä, mutta ote kahden erinomaisen ensimmäisen päivän jälkeen herpaantui hieman. 

    Yhden kisan perusteella ei voida sanoa mitään senioreiden kestokyvystä yleensä nelipäiväisissä huippukisoissa, mutta yksittäisiä herpaantumisia on selvästi ollut, mutta ne voivat golfissa johtua melkein mistä tahansa. Luonnollista on, että iän myötä kilpailu kestävyys heikkenee, varsinkin huipputasolla. Pitää ottaa huomioon myös neljä raastavaa kisapäivää usein median myllytyksen keskellä sekä se, että usein kilpaillaan paahtavassa ja/tai kosteassa ilmassa. Useimmat senioripelaajat eivät myöskään ylläpidä samanlaista viikoittaista pelirytmistä kuin PGA tai European Tourilla säännöllisesti pelaavat ammattilaiset.



    Lähteet:

    GolfChannel: The Masters

    PGA Tour leaderboard

    The Masters leaderboard

    Katso myös teksti ‘Golf ja ikä’




    0 kommenttia:

    Lähetä kommentti